Käännän ajatukset menneisyyteen ja ihmettelen. Missä kohtaa tapahtui se käänne, etten enää ole ajan hermolla?
80-luvulla syntyneenä koin neonvärit, liian suuret paidat, pilottitakit, purkkarit ja housunpuntit olivat niin leveät, että ne tarrautuivat aina kiinni pyöränketjuihin. Telkkariin viritettiin Turtlesia ja Jyrkiä. Kioskilta ostettiin markoilla jääkiekkokortteja ja lankapuhelimen ansioista muistettiin useita puhelinnumeroita ulkoa. Talvisin laskettelimme minareilla ja kävelimme kotiin. Uimista ei todellakaan harrastettu bikineissä ja taas kävelimme kotiin. Ymmärsin monet asiat vielä tamakotsin ja pleikkari ykkösenkin jälkeen.
Nyt me 80-luvun helmet yritämme vain selviytyä. Teemme paljon myönnytyksiä, että emme vaikuttaisi aivan muumioituneilta. Yritämme kuunnella uusimmat hittibiisit, ostamme tehohypersoittimen ja helikopterin risteymiä joita nykyajan kännyköiksi kutsutaan. Pistimme kasettisoittimet kierrätykseen ja Simo 99 on kadonnut eetteristä. Vaatevarastoamme emme ole voineet uusia pitkään aikaan. Nyt pyllyä kuuluisi ”peittää” farkkusortsit joissa on kangasta vähemmän kuin kolikkokukkarossa ja kengiksi sidotaan muutama narun pätkä. Kätevät ja hieman itaratkin kasarit tosin ovat säästäneet vanhat vaatteensa siitä asti kun lopettivat pituuskasvunsa. Emme ole saaneet säännöllisesti uusia pikkupikkupöksyjä, parin sadan kenkiä ja uutta mopoautoa joka vuosi ja vain siksi, että on niin noloa ajella vanhalla mallilla.
Nyt rohkeimmat meistä ovat ottaneet hiuspidennykset, tekoripset, muovikynnet ja istumme kolikkokukkaroisssa puistonpenkillä juomassa batterya. Onko se hienoa? Tuntuuko se mukavalta?
Haluan nostaa hattua meille kasareille. Olemme kaksyt ja risat. Nuoret mummot ja papat!