Vietin jälleen juhannukseni iloisesti työn merkeissä. Juhannus on pintapuolisesti tarkasteltuna ihan mukava juhla.
Olemme tottuneet näkemään nuoret miehet ja naiset tolkuttomassa kunnossa. Pimut kulkevat hyttysmyrkyltä haisten, hiukset takussa ja hameesta on juhlapyhän kunniaksi tehty topin ja mekon yhdistelmä. Vastakkainen sukupuoli on vähentänyt vaatteensa luoden uuden ja hengittävän kaupunkityylin. Sivistyneen juhannusjuhlijan asustukseen kuuluu bokserit, aurinkolasit, yksi tennissukka, kaksi mäyräkoiraa, biohajoava muovipussi kossupullolle ja uimarenkaalle. Tämä siis oli sitä normaalia. Kioskin tätikin ymmärtää tätä nuorta sukupolvea. Olettehan alkaneet laskemaan päiviä yöttömään yöhön heti uudenvuoden jälkeen.
Pahimpana juhlijana pidän kuitenkin naista, joka menee akselille 40+. Tälläinen ihminen lähtee kylille kaljoissa vain pikkujoulun ja juhannuksen aikaan. Huulipunaa on lisätty pitkin päivää ja muutama tunti ennen keskiyötä kulmakarvoja korostaa Lumenen Cranberry kiss. Tulet työpaikalleni Minä saavuin (taksilla nakkikioskille) – asenteella, etkä käsitä sellaista pientä seikkaa, että minulla saattaa olla muitakin asiakkaita. Se, etten ymmärrä enää puhettasi ei tarkoita, että olisin menettänyt kuuloni. ”Normaali” äänesi vihloo korviani ilman huutamistakin. Pyydät suosittelemaan iltapalaa. No, mietitään siinä sitten mitä se olisi kunhan olet ensin toistanut viiteentoista ehdotukseen: ”Vittu, luuletko mun syövän sellasta paskaa vittu”. Seuraava askel onkin sitten se, että yhdessä pohdimme olenko lainkaan sopiva henkilö lämmittämään sinulle lihapiirakkaa. Mitenkään et usko, että ymmärsin sinun olevan ”allerginen” kurkkusalaatille ja vittu kuolevan siihen, jos vittu laitat sitä suuhusi. Piirakkasi lämpeää yhden ainoan minuutin, saat sen käteesi ilman vitun kurkkusalaattia ja tämän jälkeen kulutat vielä seuraavan vartin pihassa huutamalla millainen ämmä on kioskilla töissä, kun taksi raksuttaa ja puoli tuntia menee yhden vitun lihapiirakan lämmittämiseen.
Uutenavuotena nähdään!